Keitä me ollaan?

Joensivun kennelin taustajoukkoihin kuuluu siis Kirsimarja ja Ari Lampinen, sekä pojat Ilmari ja Sulo. Asustamme Ikaalisissa, täällä "järven takana" Sisätön korvessa.

Kennelnimi Joensivun tulee suoraan tämän kotomarkkimme mukaan. Kasvatamme käyttölinjaisia siperianhuskyja ja jämtlanninpystykorvia. Toki kaksi ensimmäistä pentuettamme oli alaskanmalamuutteja, mutta rekikoirissa rotu vaihtui kokonaan siperialaisiin.  Luonnollisena jatkumona huskysafarit nimettiin toiminimellä Riverside Husky. 

Koiraharrastuksella on meillä molemmilla pitkät perinteet. Kirsimarjan ensimmäinen koira oli Tipsu (s.1985). Tipsu oli maantiejaloste suomenpystykorvasta ja lapinkoirasta, joka eli 17-vuotiaaksi. Ensimmäisen malamuutti oli Tahvo (Mukluk Taggarik Tarrak). Tahvo oli suuri persoona, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Se oli hyvähermoinen, rauhallinen ja näyttävä mustavalkea uros.

Tahvon myötä koiraharrastus sai uusia ulottuvuuksia mm. näyttelytoiminnan ja valjakkoharrastuksen merkeissä. Tahvon ansiota oli varmasti se toinen, kolmas ja neljäskin malamuutti... Alaskanmalamuuteilla tulee olemaan aina oma, erityinen paikka sydämessä, niistähän kaikki lähti; rekikoiraharrastus ja lopulta työkin sen myötä

Koiravaljakkoharrastus siirtyi siis uusille lukemille vuodenvaihteessa 2009, kun neljä siperianhuskyä tuli taloon. Viriteltyämme eri kokoonpanoja malamuuteista ja jämtteistä, virisi ajatus vähän helpommasta valjakosta. Ensimmäinen husky vei siis pikkusormen sijasta koko käden ylivertaisella työmotivaatiollaan ja niinpä ensimmäinen husky sai seurakseen pian kolme kaveria lisää. Eipä olisi arvannut millainen kultakimpale niiden joukossa olikaan! Varjomäen Arro oli aivan huippujohtajakoira, joka juoksi valjakkomme ykkösjohtajana 2009-2017. Sen myötä homma lähti lapasesta ja koiria on tullut tasaisesti lisää. Osa jäädäkseen ja osa on ollut syystä tai toisesta vähemmän aikaa. Kasvatustyö on pitkä ja kivinen tie, johon on mahtunut paljon menetyksiä alkuvuosiin. Toivottuja pentueita ei syntynyt. Jokusen hyvän koiran on joutunut menettämään sairauden tai tapaturman johdosta. Arron viimeisenä elinvuotena saimme siitä kuitenkin yhden pentueen, joten on mielenkiintolsta nähdä mitä niistä kasvaa..

Tämän hetkinen huskyporukka koostuu siis enimmäkseen nuorista koirista, kun viimeisistä pentueista on jätetty useampi kasvatti kotiin ensimmäisten pentuesuunnitelmien mennessä aikanaan mönkään. Tavoitteena kisoja ajatellen se kasin kilpavaljakko keskipitkille ja ehkä myös pitkille matkoille, jos joskus olisi aikaa treenata tavoitteellisemmin… Siperianhuskyja kasvatamme ensisijaisesti omaan valjakkoon, mutta menee pennuista aina osa toki myyntiinkin. Tavoitteena kovalla työmoraalilla varustettu, hyvähermoinen ja laumasosiaalinen husky.

Kiinnostus kunnon käyttökoiriin on tuonut myös muutaman alaskanhuskyn laumaan, joten pieni pintaraapaisu on tehty allujen kirjavaan maailmaan. 

Ari on puolestaan kulkenut metsällä koirien kanssa pikkupojasta asti. Heillä on ollut kotonaan mm. jämtlanninpystykorvia ja karjalankarhukoira. Arin isä on kasvattanut kaksi jämtlanninpystykorvapentuetta, joiden kantaemänä on KVA Tolmin Sindi. Talossa on nyt useampi jämtti; 2006 syntynyt Ronja ja sen pentuja. Sekä tietenkin suomenpystykorva Bea. Jämtlanninpystykorvien kasvatuksessa jatkamme samaa emälinjaa, millä Arin isä on kasvattanut useita hirvenhaukkujia. Ronja on osoittautunut hyväksi periyttäjäksi; sen kahdessa pentueessa on useita käyttövalioita ja hirvituloksien haukkuneita.

Joukon jatkona on yksi vanha greyhound Lula. Ihanaluonteinen, rauhaa rakastava ja rakentava  koira, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Aikaisemmin meillä on ollut pari muutakin greytä, mutta rekikoirista ja metsästyskoirista muodostui niin kokonaisvaltainen harrastus, ettei niille jäänyt yksinkertaisesti enää aikaa.

Toisena kotikoirana ja lenkkikaverina meille sen sijaan tuli suomenlapinkoira Hula, joka on säänkestävämpi seuralainen ja sienimetsäkaveri. Hula on sijoituksessa meillä.

Summa summarum; näin siinä sitten käy, kun kaksi koiraihmistä kohtaa; koiriakin on nyt melkoinen määrä, kaikkiaan kolmisenkymmentä... Onneksi asumme täällä korvessa ja on  tilaa pitää koiria...

Ison koiralauman kanssa on toki paljon työtäkin, mutta toisaalta se myös antaa paljon. Enemmän tämä onkin elämäntapa kaikkine iloine ja suruineen!